MAKE UP FOR EVER Academy

Historia

MAKE UP FOR EVER ACADEMY Helsinki

Suomen MAKE UP FOR EVER Academy sai alkunsa, kun kolme meikkaus- ja maskeerausalan rautaista ammattilaista Julius Sepponen, Kaarina Kokkonen ja Tuija Luukkainen halusivat tuoda Suomeen kansainvälisen maskeerauskoulun.

Kolmikko oli työskennellyt opetustehtävissä suomalaisissa maskeerauskouluissa yhteensä 30 vuoden ajan, joten kokemusta erilaisista opetusmenetelmistä ja -suunnitelmista oli kertynyt mukavasti. MAKE UP FOR EVER Professional oli tullut tutuksi etenkin Juliukselle, joka oli toiminut jo vuosia sen kouluttajana.

Academyn perustaminen ei ole itsestään selvää. Lupa perustamiseen myönnetään vain, jos opettajakunta on riittävän ammattitaitoista ja opetus on kansainvälisesti riittävällä tasolla. Vuosien valmistelun jälkeen Academy Helsinki avasi ovensa vuonna 2011. Siitä lähtien Academy on kouluttanut kovan luokan ammattilaisia Suomen ja maailman maskeerausalalle.

Academy Helsingin opettajat käyvät vuosittain opettamassa sisarkouluissa ympäri maailmaa, muun muassa Shanghaissa, Pariisissa ja New Yorkissa. Muutenkin yhteistyö muiden koulujen ja ammattilaisten kanssa on tiivistä: suurten muoti- ja kulttuurikaupunkien Academyjen kanssa vaihdetaan ajatuksia ja käydään läpi ajankohtaisimpia trendejä. Sen vuoksi myös opetus on aina kiinni ajassa ja muodissa.

Academy Helsingin opiskelijat ovat työllistyneet erittäin hyvin, sillä koulutusta arvostetaan laajalti. Meiltä lähteneet opiskelijat työskentelevät näyttämömaskeerauksen parissa esimerkiksi Kansallisteatterissa, Suomen Kansallisooppperassa, Sibeliusakatemiassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä muun muassa Kuopion Kaupunginteatterissa ja Heinolan kesäteatterissa. Useat alumnit työskentelevät aktiivisesti television huipputuotantojen parissa (muun muassa Voice of Finland, Vikings, Syke ja Aktivistit). Lisäksi monet valmistuneet työskentelevät myös erilaisten kosmetiikkabrändien parissa: Stockmannin meikkibrändiosastoilla, MACilla, lentokentillä, Sokoksella, Inglotin useissa myymälöissä ja Make Up Storeissa.

MAKE UP FOR EVER Professional

Dany SanzKaikki alkoi Dany Sanzista, 70-luvulla toimineesta ranskalaisesta maskeeraajasta, meikkaajasta,kosmetologista ja kuvataiteilijasta. Hän opetti tuolloin Pariisissa arvostetussa ja kansainvälisessä Christian Chauveaux:n koulussa.

Sanz koki, että taide ja meikki voidaan yhdistää ja halusi opettaa tätä muillekin. Hänellä ei kuitenkaan ollut sopivia tuotteita. Niinpä hän alkoi valmistaa niitä omatoimisesti: hän etsi raaka-aineita ja pigmenttejä ja teki kokeiluita. Hänen luovuutensa alkoivat kerätä huomiota ja vuonna 1984 hän perusti MAKE UP FOR EVER Professional -brändin tuotteilleen.

Hänen opiskelijansa kokeilivat tuotteita ja kuljettivat niitä mukanaan ympäri maailman. Vähitellen tuotteiden kysyntä alkoi kasvaa, ja MAKE UP FOR EVER Professional aukesi myyntiin kaikille. Vuosituhannen vaihteeseen mennessä tuotteita myytiin jo yli 50:ssä maassa.

Samaan aikaan hän huomasi, että meikkituotteiden kehittäminen oli vienyt alaa hänen todelliselta kutsumukseltaan: hän oli alunperin halunnut jakaa ihmisille taiteen ja meikki-ilmaisun lahjaa. Niinpä hän perusti Pariisiin vuonna 2002 ensimmäisen MAKE UP FOR EVER Academyn. Pian Academy avasi ovensa myös Brysselissä, Nizzassa, Soulissa ja Singaporessa. Vuonna 2011 mukaan liittyivät Helsinki ja New York, vuonna 2012 Shanghai.

makeup forever helsinki academy

Copyright © 2019 Make Up For Ever Academy