Miksi meikit ovat niin kalliita?

Useimmat naiset meikkaavat vähintään silloin tällöin. Monilta löytyykin omasta takaa meikkipussi, josta saa näppärästi käyttöönsä tarvittavat tuotteet ehostusta varten.

Meikkipussien sisältö voi vaihdella kuitenkin suuresti käytössä olevan budjetin sekä tarpeiden ja ehostustyylin mukaan. Toisinaan vastaan voi tulla mielenkiintoisiakin meikkituotteita, mutta niiden hinta voi säikäyttää.

Monelle tietyt merkit symboloivat laatua. Ei ole varmastikaan sattumaa, että jotkut kosmetiikkamerkit ovat pysyneet ihmisten suosiossa jo vuosien tai jopa vuosikymmenten ajan.

Ihmiset ovat yllättävänkin uskollisia kosmetiikkabrändeille, eikä hyväksi havaittua useinkaan helposti haluta vaihtaa. Tähän muun muassa meikkitaiteilijoiden on kiinnitettävä huomiota. Monet panostavatkin todella laadukkaisiin brändeihin hankkiessaan meikkaustarvikkeita ja -välineitä töitä varten.

Aloittelevat meikkitaiteilijat joutuvat usein tämän vuoksi ottamaan lainaa rahoittaakseen kalliit ostokset, eikä käyttöluotto ole mitenkään epätavallinen ratkaisu tällaisessa tilanteessa. Sen katsotaan kuitenkin olevan sijoituksen arvoinen, sillä laadukkaat työvälineet ja -materiaalit symboloivat monille asiakkaille laadukasta työnjälkeä.

Miksi jotkut meikkimerkit ovat niin paljon kalliimpia kuin toiset?

Monia kiinnostaa tietää, onko meikeillä loppupeleissä kovinkaan suurta eroa esimerkiksi laadun suhteen. Onko kalliimpien meikkibrändien korkea hinnoittelu oikeutettua ja mihin se perustuu?

Kosmetiikka-alaa on tutkittu paljonkin myös hinnoittelun näkökulmasta. Joissain tutkimuksissa on selvinnyt esimerkiksi se, että kalliimpien kosmetiikkabrändien tuotteissa arviolta raaka-ainekustannukset muodostavat vain noin 15 % hinnasta.

On aivan selvää, etteivät hinnat aina korreloi laatua kosmetiikkatuotteissa. Suurimmaksi osaksi öljystä, vahasta ja erilaisista väripigmenteistä koostuvat huulipunat voivat kestää huulilla pitkään tai kulua pois jo muutamassa minuutissa riippumatta siitä, paljonko niistä on pulittanut.

Kalliimmissa meikeissä hinta nousee nopeasti korkeaksi kauniin pakkauksen ja markkinointikulujen vuoksi, mutta kaikkein eniten hintaan vaikuttavat brändin tunnettuvuus ja imagoon liittyvät tekijät.

Ei ole mitenkään epätavallista, että tavarataloissa ja kosmetiikkamyymälöissä on myytävänä sadan euron huulipunia tai valokyniä. Eri kosmetiikkabrändien välillä voi olla valtaviakin eroja hinnoissa. Esimerkiksi edullisempaan päähän luokiteltavat Maybellinen, Essencen ja NYX:n meikit kustantavat monin verroin vähemmän kuin vaikkapa Diorin ja Chanelin vastaavat tuotteet. Oli hinta mikä hyvänsä, löytyy kosmetiikalle kuitenkin aina varmasti ostajansa.