Sephora – maailman suosituin kosmetiikkamyymälä?

Aina syntyhetkistään 60-luvun lopulta lähtien ranskalainen monikansallinen Sephora on vähitellen kasvanut maailmanlaajuisesti tunnetuksi kosmetiikkamyymäläketjuksi.

Sephoralta löytyy kosmetiikkamyymälöitä eri puolilta maailmaa ja sen kansainvälinen laajentuminen jatkuu. Monelle kosmetiikan ja kauneudenhoitotuotteiden ystävälle Sephora edustaakin nykyaikaa, eleganssia ja kauneutta.

Sephoran suosiota selittävät toki monet eri tekijät. Eräs tärkeimmistä syistä on tietysti se, että tarjolla on niin valtava valikoima erilaisia kosmetiikkabrändejä – joidenkin arvioiden mukaan niitä on jopa yli 3 000!

Sen lisäksi että valikoima sisältää erilaisia kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteita, löytyy Sephoralta monipuolisesti esimerkiksi tuoksuja ja hiustuotteita. Valikoiman täydentävät muut kauneudenhoitoon ja hyvinvointiin tarkoitetut välineet ja tarvikkeet.

Kaikkiaan tarjolla on selvästi enemmän valinnanvaraa matalan budjetin tuotteista luksustuotteisiin ja mielenkiintoisempia vaihtoehtoja verrattuna keskivertovalikoimaan tavaratalossa.

Uranuurtaja kosmetiikan verkkomyynnissä

Sephora on myynyt kosmetiikkatuotteita verkkosivustollaan jo pitkään. Etenkin kuluneen vuosikymmenen aikana Sephora on panostanut verkkomyynnin kehittämiseen. Monet pitävätkin sitä eräänlaisena uranuurtajana netin kosmetiikkamyynnin saralla tai ainakin erinomaisena esimerkkinä siitä, kuinka asiakkaat voitetaan puolelleen.

Sephoran verkkokauppa tarjoaa asiakkaita miellyttäviä innovatiivisia palveluita ja vaihtoehtoja. Sivustolta löytyy muun muassa meikkitutoriaaleja ja muita opetusvideoita, joissa opastetaan tuotteiden käytön suhteen.

Suosittu uskollisuusohjelma kosmetiikan vakiokäyttäjille

Sephora on lanseerannut monia muitakin sellaisia palveluita, jotka vetoavat meikkauksesta kiinnostuneisiin. Brändin uskollisuusohjelma on todella suosittu ja sen myötä se onkin saanut haalittua itselleen valtavan määrän vakioasiakkaita, jotka hankkivat kaikki kosmetiikkatuotteensa nimenomaan Sephoralta.

Tarjolla on myös kuukausittainen tuotepaketti, jonka myötä asiakkaat voivat tutustua kosmetiikan uutuustuotteisiin näppärästi kotoa käsin.

Pieniä ja suuria kosmetiikkamyymälöitä

Sephora tunnetaan kenties kaikkein parhaiten kaupunkien keskustoihin ja suuriin ostoskeskuksiin sijoitetuista suurikokoisista myymälöistään, joissa sillä on esillä valtava määrä meikkituotteita ja muita kauneudenhoitoon liittyviä tuotteita.

Vuodesta 2017 alkaen se on kuitenkin lisännyt tarjontaansa myös pieniä ja tunnelmaltaan ekslusiivisempia kosmetiikkaputiikkeja, jotka tarjoavat asiakkaille yksilöllisempiä ja intiimimpiä elämyksiä meikkien maailmassa.

Kaikki merkit viittaavat siihen, ettei Sephoran suosio osoita laskun merkkejä. Suomessa Sephoraa ei kuitenkaan vielä ole, vaikka kosmetiikkatuotteita voikin nykyään jo tilata Suomeen. Lieneekö asiaan tulossa jossain vaiheessa muutos? Se jää nähtäväksi.